HELSINGIN SANOMISSA kerrottiin (7.9.) tulevana talvena valmistuvasta helsinkiläisestä tornitalohankkeesta, josta viidenkymmenen asunnon ostajat ovat tehneet valituksen rakennusliikkeelle liian matalan huonekorkeuden vuoksi. Jutun mukaan huonekorkeus on ongelma talon kaikissa 147 huoneistossa. Reklamaatiossa vedotaan muun muassa ympäristöministeriön asetuksen vaatimuksiin asuntojen soveltuvuudesta tarkoitukseensa. Ympäristöministeriön asetuksen mukaan huonekorkeus saa alittaa 2,5 metriä ”vain vähäiseltä osaltaan”. Jutun luettuani jäin pohtimaan miksi Ympäristöministeriön asetus jättää tulkinnanvaran huonekorkeudesta? Ja, että mielestäni olisi tärkeää määrittää minimi, jolla varmistaisimme laadukasta asumista meille kaikille. En malttanut olla kommentoimatta aihetta ja päädyinkin kirjoittamaan lyhyen mielipidekirjoituksen, jonka Hesari julkaisi eilen lauantaina 10.9.2022.
Johdan mielipidekirjoituksessani keskustelun kysymykseen mikä olisi asumisen laatua varmistava minimi vapaalle huonekorkeudelle?
Mielipidekirjoituksellani halusin nostaa keskusteluun mielestäni erityisesti näin pimeää vuosipuoliskoa kohti mentäessä tärkeän teeman, asunnon vapaan huonekorkeuden. Huonekorkeus on vain yksi asumisen laatuun vaikuttava tekijä. Esimerkiksi asunnon syvyys, sen aukeamin useampaan kuin yhteen suuntaan sekä näkymät ikkunoista ovat olennaisia valoisuuteen, tuuletettavuuteen, tilojen muunneltavuuteen ja muihin asumisen laatuun merkittävästi vaikuttavista tekijöistä. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkelle! Aloitetaan siis huonekorkeudesta.
Arkkitehtina olen saanut opiskella asumisen laatutekijöitä ja sittemmin edistää niitä arkityössäni. Keskeinen arkkitehtuurin oppikirja Vitruviuksen De architectura libri decem määrittelee arkkitehtuurille kolme päämäärää: venustas, firmitas, utilitas (kauneus, kestävyys, käyttökelpoisuus). Lisäksi Vitruvius kehottaa kiinnittämään huomiota huoneiden mittasuhteisiin ja sijaintiin. Iloksemme kerrottakoon, että saamme vihdoinkin ikioman suomenkielisen version tästä klassikosta. Gaudeamukselta on nimittäin juuri ilmestymässä Panu Hypposen, Lauri Ockenströmin ja Aulikki Vuolan suomennos kyseisestä teoksesta otsikolla Arkkitehtuurista. Kustantaja kuvaa teosta arkkitehtuurin historian vaikutusvaltaisimmaksi ja kertoo teoksen käsittelevän terveyden ja hyvinvoinnin merkitystä rakentamisessa sekä ihmisen ja ympäristön suhdetta hyvin ajankohtaisella tavalla. Työryhmän tavoitteena on ollut laatia Vitruviuksen teoksesta nykylukijalle helposti avautuva, tieteellisen tarkastelun kestävä suomenkielinen käännös, joka parhaimmillaan palvelee arkkitehteja, rakennustekniikan asiantuntijoita, taidehistorioitsijoita, visuaalisen kulttuurin tutkijoita, taiteen filosofeja, antiikin tutkijoita sekä useiden alojen opiskelijoita.
Suomennos madaltanee muidenkin kuin ammattilaisten kiinnostusta teokseen. Vinkkinä kiinnostuneille kerrottakoon, että ellet heti omaan hyllyyn suomennosta halaja niin Helmetissä varausjono on vielä suhteellisen maltillinen. Teoksen julkaisua odotellessa!
”Ihminen ei voi terveytensä kärsimättä hengittää samaa ilmaa viittä kertaa.”
Stål
Jos historian havinaan on luottamista niin huonekorkeus ei vaikuta ainoastaan asumisen laatuun vaan myös esimerkiksi asumisen terveellisyyteen. Talotohtorinakin tunnettu Oulun yliopiston arkkitehtuurin emeritusprofessori Panu Kaila toi näkökulmia aiheeseen Savon sanomien Talotohtori-palstalla muutama vuosi sitten. Palstan lukija Erkki Weckman kysyy, miksi vanhoissa kerros- ja maataloissa huonekorkeus on niin suuri? Talotohtori aloittaa vastauksensa Vitruviuksen opeilla, joissa tavoitteena olivat kauniit suhteet: Ruokasalin oikea leveys oli puolet pituudesta ja kaikissa suorakaiteen muotoisissa huoneissa korkeus puolet pituuden ja leveyden summasta. Siis 3 x 6 metrin tilan korkeus olisi 4,5 metriä. Vitruviuksen jälkeen Talotohtori nostaa Ruotsalaisen Stålin rakennusopit vuodelta 1834 vastaukseensa: Jokaisen asuinhuoneen tulee olla vähintään viisi kyynärää (kolme metriä) korkea, sillä ”oman hengityksen (hiilidioksidin) sisäänhengittäminen on mitä vahingollisinta”. Ja jatkaa, että Stål viittaa tutkimukseen, jonka mukaan ihminen ei voi terveytensä kärsimättä hengittää samaa ilmaa viittä kertaa. Sitten Talotohtori hyppääkin jo tämän päivän mittamaailmaan, jonka juuret juontavat vuoteen 1959, jolloin alkoi vanhojen kerrostalojen purkuaalto, kun huonekorkeus 250 salli entisen räystäskorkeuden alle enemmän kerroksia ja ohuet betonielementtiseinät kasvattivat myytävää huoneistoalaa. Välipohjan paksuus laskettiin mukaan, kun 1960-luvulla siirryttiin huonekorkeudesta kerroskorkeuteen 280, joka 1994 korotettiin kolmeen metriin. Ja tässä sitä sitten ollaan!
Kuten sanottu huonekorkeus on vain yksi merkittävä asumisen laatuun vaikuttava tekijä. Pitänee jatkaa erillisillä blogeilla oi kaikesta siitä, mikä vaikuttaa arkkitehtuurin kauneuteen, kestävyyteen ja käyttökelpoisuuteen, jotta voimme jokainen saada lisää laatua asumiseemme!
Laaja-alaisempaa teeman käsittelyä varten odotan ainakin saavani käsiini Anne Tervon ja Sanna Meriläisen melkein uunituoreen teoksen Asuntoarkkitehtuurin käsikirja, joka kustantajan esittelytekstin mukaan tarkastelee asuntoarkkitehtuuria juurikin Vitruviuksen periaatteiden mukaisesti: asuntorakentamisen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti ja keskustelua käydään mm. asuntorakentamisen määristä, pienten asuntojen tarpeesta ja asuntosijoittamisen näkymistä. Samalla asumisen laatu, se mikä tekee asunnosta erityisen ja rakastettavan, on jäänyt liian vähälle huomiolle.
Ennen kuin lähdetään Tervon ja Meriläisen matkaan, niin palataanpas hetkeksi vielä keskusteluun, jota toivoin mielipidekirjoitukseni herättävän. Herättikö se sitä? No herätti ja herätti! Kommentit tuppaavat virtuaalimaailmassa karkaamaan laidasta laitaan ja inspiroimaan aiheesta seuraavaan. Niin kävi tälläkin kertaa!
Ja kun mennään yli 250 cm:n niin se 50 cm maksaa aika paljon lämmityskuluina eikä siellä ylhäällä kuitenkaan ole mitään mikä sen lämmön tarvitsisi.
Minikaksioiden makuuhuoneet ovat niin ahtaita, että parisängyn molemmat päädyt ovat seinässä kiinni. Tämän vuoksi makuuhuoneeseen tehdään kaksi ovea, isännälle ja emännälle omansa. Tämän seuraukena tupakeittiöstä ei ehjää, kalustettavaa, seinää löydy, mutta sehän ei ilmiselvästi haittaa, koska kirjahyllyt eivät enää ole muotia ja television voi sijoittaa ikkunan eteen. Olisin huolissani näiden luukkujen kohdalla ihan muusta kuin katon alaslaskuista….
Kolmen metrin huonekorkeus heikentää asumisen laatua. Silloin on vaikea asentaa valaisimia tai vaihtaa lamppuja tai palovaroittimen paristo. Jos tehdään valtavat ikkunat, niin ne tekevät asunnon erittäin kuumaksi auringon paisteella ja asukkaat ovat kuin akvaariossa. Valoa voi olla myös liikaa. Isot verhot ovat kalliimpia ja valinnanvaraa on vähemmän.
”Ympäristöministeriön asetus jättää aivan turhan tulkinnanvaran huonekorkeudesta.” Niin. Ympäristöministeriössä on varmaankin lähdetty siitä, että arkkitehdit kyllä kykenevät harkintaansa käyttämään piirustuksia piirrellessään. Että lähtökohtanahan ei ole vaikkapa se, että ilmastointia aletaan ns. pintavetoina edes suunnittelemaan. Eihän kukaan niin tekisi?
Naurettavaa keuhkota parinkymmenen cm huonekorkeuden nostosta ”valoisuuden takaajana”. Nykypäivän perusasunto on mallia ”valoa tunnelin päässä” eli vain yhteen ilmansuuntaan avautuva yksiö tai pieni kaksio. Talot ovat syvärunkoisia eli asunto ulottuu 7-8 m etäisyydelle ulkoseinästä. Lisäksi seinän ulkopuolella on noin 2 m levyinen parveke, jolloin ikkunoiden päällä on vastaava ”lippa” (ylemmän krs parvekkeen lattia). Asunnon keittiöltä on liki 10 m matka tämän lipan reunaan, joten luonnonvalo on aina mallia ”tunnelin päässä näkyy valoa”.
Kaiken takana on rakennusliikkeiden ahneus. Ensin pinta-alat minimiin, 60 neliön kolmio naurattaa, sitten korkeus käsittelyyn. Henkeä ja mieltä ahdistavaa asumista.
Monessa vanhassa talossa on matalat huoneet, ja minusta se on vain sympaattista, kotoisaa ja energiatehokasta. Korkeat, nykyisin lähinnä kovilla materiaaleilla vuoratut huoneet kaikuvat, ja tuntuvat enemmän varastohalleilta, kuin viihtyisiltä kodeilta.
Ihan kaunis ajatus, kolme metriä, mutta arkkitehdilta unohtuu semmoinen yksityiskohta kuin kustannus. Puoli metriä enemmän korkeutta vain valon takia lisää niin rakentamisen kuin lämmittämisenkin kustannuksia. Väitän, että keskivertoperhe, joka etsii uutta kotia, luopuu ennemmin puolesta metristä huonekorkeutta, kuin ottaa lisävelkaa tai pahimmassa tapauksessa hylyn lainapäätökselle.
Mielestäni ei missään nimessä pitäisi tarkentaa lakia tältä osin. Asuminen muuttuu ajan kanssa ja uudet trendit ja uudet tekniikat tulee ja menee. Liiallinen huonekorkeuskaan ei välttämättä ole hyvä akustiinan puolesta sekä ilmeisesti melkoinen energiahukka lämmittää isoa määrää kuutioita(?).Huonekorkeuden vaikutus päivänvaloon on pienempi kuin vaikkapa korkeiden talojen rakentamisen liian tiheään, niin että talot varjostavat toisiaan. Monissa uusissa pientaloissa suositaan ylikorkeita tiloja, jotka aiheuttavat lämmönhukkaa ja vaikeuttavat ylläpitoa. Tarvittaisiinko säätöä energiataloudelliseen rakentamiseen enemmän?