Tämähän alkaa käydä jo hieman tylsäksi, kun en ehdi mistään muusta vouhkata kuin purkamisesta ja puusta. Toisaalta enpäs ole asiani kanssa yksin. Viime kuun kirjoitukseni olisi saanut hyvin lihaa luiden ympärille HS:n purkubuumi-avauksesta, joka julkaistiin HS Visiossa 28.12.2023. Jutulla penätään purkubuumin todellista syytä? Eikä syyttä.
Purkubuumin laajuus hätkähdyttää. Purkamisessa, kun ei ole mitään järkeä päästöjen kannalta. Rakennusten purkusyyksi väitetään useimmiten niiden huonoa kuntoa tai rakenteellisia haasteita käyttötarkoituksen muutoksen näkökulmasta. Suomen rakennuskannasta alle 6% on yli satavuotiaita rakennuksia. 1960-luvun purkubuumi varmisti sen, että joudumme elellä hyvän tovin ennen kuin tuo prosenttiluku saadaan nousuun. Tämän päivän toisinto ei asiaa edistä.
haluamme kaupunkihistorian näkyväksi ja pysyväksi
Oman kerroksensa keskusteluun tuo siirrettäviksi purettava rakennuskanta eli Helsingin kantakaupungista puhuttaessa ne 33 puurakennusta, jotka meillä on jäljellä 1800-luvun alun alkuperäisestä puuarkkitehtuurista, joka aikanaan leimasi koko kaupunkiamme. Pian tämäkin tieto on luettavissa vain historian kirjoista, jos nykymeno jatkuu. Ei meitä kaupunkilaisia paljon lohduta, että rakennus pystytetään uudelleen (vaikka tottakai on kiertotalouden ja rakennushistorian näkökulmasta erittäin hienoa, että rakennus saa jatkoajan). Me haluaisimme kaupunkihistoriamme näkyväksi ja pysyväksi nykyisessä sijainnissa. Kaupungin rakennushistoriallinen kerroksellisuus on yksi kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden ydin. Sitä ei voi korvata uudisrakentamisella (uudisrakentaminen voi toki tuoda muita lisäarvoja).
Hyvänä esimerkkinä käsittämättömästä purkamisesta on Kaartin lasaretin puutalojen purkupäätös, josta HS on uutisoinut useaan otteeseen ja julkaissut asiantuntijoiden (esim. kollegani Johanneksen) ja kaupunkilaisten näkökulmia mielipideosastolla. Aihe on puhututtanut myös lähipiirissäni. Ystäväni Eevan kanssa pallottelimme aihetta melkein mielipiteen verran, sillä purkupäätös on kestämätön niin ekologisesti, kulttuurisesti kuin sosiaalisestikin. Eeva kirjoittaa englanniksi laajalla skaalalla kaupunkiympäristön ympärillä, kannattaa tutustua!
Kaartin lasaretin asuin- ja varastorakennuksia arvostavat paitsi kaupunkilaiset myös kulttuuriperinnön ammattilaiset. Rakennuksia on inventoitu kaupungin lisäksi useiden eri asiantuntijoiden toimesta. Rakennusten uudelleenkäyttöä on tutkittu useilla tutkielmilla ja selvityksillä ja osoitettu rakennusten merkittävyyttä alueen kulttuurihistoriallisen kestävyyden vahvistamiselle. Miten kaikki tämä voidaan ohittaa kaupungin päätöksenteossa?
tarvitsemme vaihtoehtoisia tarkasteluja ja vaikutusten arviointia päätöksenteon tueksi
Päätökset tehdään valmistelun pohjalta. Valmistelijoiden vastuulla on riittävän tiedon tuottaminen päätöksenteon pohjaksi. Parhaimmillaan päätöksentekijöille tarjotaan päätöksenteon tueksi vaihtoehtoisia tarkasteluja, joiden vertailukelpoisuutta lisää moniulotteinen vaikutusten arviointi. Tällä hetkellä purkubuumi vaikuttaa liian köykäisen valmistelun mahdollistamalle. Vaikuttaa, että raha puhuu ja taloudellinen arvo on osattu laskea vain (useimmiten) ulkoisen investorin toimesta omalle tuotolleen (ja loppu on lobbauksen varassa).
Olevan arvottaminen on erittäin haastavaa. Korjaus- ja käyttötarkoituksen muutoskustannuksia osaamme vielä laskea, mutta sosiaalisten ja kulttuuristen kestävyysarvojen hintalapun laskukaava on vielä keksimättä. Siten se ei paina mitään vaakakupissa. Purkamiseen houkuttelee purettavan talon tilalle usein kaavoitettava lisärakennusoikeus sekä toisaalta ehkä intohimon ja osaamisen puute. Olemme oivia uudisrakentajia, koska rakennushistoriamme on niin vähäistä ja nuorta, että perinteisesti olemme saaneet keskittyä uuden tuottamiseen hitaasti, mutta varmasti kasvavana maana. Tässä olisikin oiva osaamisala, jota vahvistaa ja johon muulta Euroopalta löytyy valtavasti tietotaitoa. Eiköhän lähdetä taas nojatuolimatkalle jonnekin ihanaan, kauniiseen, kerrokselliseen, kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ja sosiaalisesti kestävään kaupunkiin. Miten ois Wien? Täytynee kaivella viimesyksyn reissupäiväkirja naftaliinista!
Ps. Olin niin valmis ketjuttaan itseni (ja kaikki kaverit) Aktia-talon kulmaan. Vaan tässä raapustelen kotisohvalla lämpimässä mukavasti teekupin kanssa … Seuraavalla purkukierroksella en enää seiso tumput suorana vaan lupaan olla mukana oikeasti, koska mitä tämä sivusta seuraaminen ja vouhkaaminen auttaa? Tarvitaan tositoimia!