Lupasin maaliskuun tekstissäni palata Jane Jacobsin neljään kestävän kaupungin periaatteeseen. Näistä ensimmäinen on pyörinyt viime aikoina erityisesti mielessäni, vaikkeivat nämä periaatteet olekaan mitään irrallisina. Siksi nostan ne kaikki neljä tähän alkuun muistutukseksi:

• Ensimmäinen periaate on toiminnallisesti sekoittunut kaupunki, joka tuottaa monenlaisia käyttäjiä kaupunkiin eli asujia, työssä käyjiä, harrastajia ja mitä näitä syitä nyt kaupungissa olemiseen ja/tai käymiseen itse kullakin onkin.
• Toinen periaate on tiuha katuverkosto, joka mahdollistaa satunnaisia kohtaamisia ja monia reittivaihtoehtoja eli elävää, kohtaamisten kaupunkia.
• Kolmas periaate on rakennusten monimuotoisuus, joka lisää kaupunkilaisten monimuotoisuutta. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi asumisen osalta, että vanhat talot mahdollistavat vaikkapa halvempia asuntoja eli opiskelijoita ja taiteilijoita kun taas uudet talot tuovat kaupunkiin yleensä työssä käyviä veronmaksajia.
• Neljäs periaate on keskittäminen, mikä on kaiken yllä olevan perusta eli edellytys niiden toteutumiselle, sillä tarvitaan riittävä kriittinen massa, riittävällä tiiveydellä, jotta edellä mainitut mahdollistuvat.

Keskityn tänään näistä ensimmäiseen siksi, että sen kautta on mielestäni mahdollista pallotella kaupungin toiminnallisen sekoittuneisuuden ydintekijöitä. Olemme erityisesti nyt koronapandemian myötä huolehtineet kuihtuvista keskustoistamme ja ennen kaikkea tietysti rakkaan pääkaupunkimme keskustan elinvoimasta. Ja tähän liittyen pitäisi tietysti kirjoittaa Espan kokeilusta ja Kaivokatu-väännöistä … kunhan ehdin!

Jane Jacobsin kestävän kaupungin periaatteisiin on helppo peilata olevaa. Jacobsin ensimmäisen periaatteen toteutumisen mittarina on rakennusten toiminnallinen sekoittuneisuus. Jacobs uskoi, että terve kaupunki edellyttää erilaisten käyttötarkoitusten, kuten asuin-, liike- ja julkistenrakennusten sekoittumista. Tämä johtaa parhaimmillaan monipuolisempiin ja mielenkiintoisempiin kaupunkiympäristöihin, joissa yhteisöllisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus lisääntyvät. Koska kaupunki perustuu asukkaisiin, on tärkeää, että kaupunkilaiset voivat tuntea olevansa enemmän yhteydessä naapurustoonsa ja tuntea vahvempaa yhteen kuuluvutta. Tämä voi osaltaan edistää heidän yleistä onnellisuuttaan. 

Pikavisiitti Nokkelaan kaupunkiin

Yksi lemppariblogistini Juha Kostiainen kirjoitti pari viikkoa sitten Nokkela kaupunki -blogissaan McKinsey Global Instituten heinäkuussa julkaisemasta Empty spaces and hybrid places -raportista, joka kokoaa tilannekuvaa yhdeksän ”superstar” kaupungin kiinteistömarkkinoista koronapandemian ajalta ja sen jälkeisestä tilanteesta ennakoiden kaupunkien kehitystä vuoteen 2030 (pakko tässä kohtaa linkata Kostiaisen viikon takainen blogi tähän myös, koska se oli yhtä oivaltava ja viihdyttävä, kannattaa lukea!). Vaikka Helsinki ei tähän McKinsey Global Instituten rapsaan mahtunut, elämme tässä ajassa vähintäänkin länsimaissa sen verran globaaleja ilmiöitä, että voinemme samaistua useisiin raportin huomioihin. Kostiaisen tärkeät nostot raportista koskevat vähintään sovelletusti meitäkin ja kaupunkejamme. Esimerkiksi mainittakoon asiantuntijapalveluvaltaisten ja toimistopainotteisten keskusta-alueiden muuttotappio edullisemmille alueille. Kostiainen johtaa bloginsa asumiskustannuksiin suhteessa asuinympäristön tarjoamaan laatuun ja palvelutasoon:

Ongelmana on, jos palveluammateissa tai matalapalkkaisilla asiantuntija-aloilla toimivilla ei ole mahdollista asua kaupungissa. Useimmille koulutuille Helsingin seutu mahdollistaa vielä useita mahdollisuuksia omannäköiseen omistusasumiseen, mutta globaaleja signaaleja kannattaa seurata tarkkaan. Vastaavasti myös mixed use -naapurustojen kehittäminen kannattaa ottaa vakavasti.

Ja tästä pääsemmekin asian ytimeen. Kaupunkikeskustan keskeinen ominaisuus on toiminnallisen monimuotoisuuden keskittyminen niin tiiviiksi, että se tarjoaa enemmän ja useammalle meistä kuin kaupungin muut alueet. Kaupunkikeskusta on lähtökohtaisesti parhaiten saavutettava kohta kaupungissa ja siten jo sijaintinsa määrittämänä useammin kulkuvirtojen luontaisin ydinpiste kaupunkilaisille. Perinteisesti asiantuntijapalveluvaltaisten ja toimistopainotteisten toimialojen työnantajien tavoitteena on sijoittua mahdollisimman keskeisesti suhteessa potentiaalisiin työntekijöihin, tarjotakseen mahdollisimman sujuvat kulkuyhteydet työntekijöille heidän asuinpaikastaan huolimatta. Näin ollen kaupunkikeskustojen houkuttelevuus on ollut korostettua asiantuntijapalveluvaltaisille ja toimistopainotteisille toimialoille. Näin ei ole kuitenkaan aina ollut. Suuri osa näistä toimialoista on kohtuullisen uusia. Toisaalta näiden toimialojen rooli voidaan nähdä suhteellisen merkittäväksi Suomen kaupungistumisen historiassa. Jos pohdimme Suomea globaalissa kontekstissa, niin olemmehan oikeastaan vasta kaupungistumassa!

Kaupungistumisesta ja toiminnallisesta sekoittuneisuudesta

Länsimaiden ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin 1700- ja 1800-luvulla ei oikein vielä koskettanut meitä. Vasta 1900-luvun alun aalto ja erityisesti 1950- ja 1960-luvun aallot voidaan nähdä myös meitä koskettavina. Kun kaupungistumisen keskeisenä käännekohtana pidetään sitä, että kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maaseudulla niin voidaan todeta, että olemme olleet myöhäisheränneitä, mutta kirineet kovasti kiinni nimittäin, jos vielä 1950-luvulla enemmistö meistä asui maalla, niin 1970-luvulle mentäessä enemmistö meistä asui jo kaupungeissa. Jos kaupungistumisen ajurina globaalisti on ollut teollistuminen niin meillä ehkä voidaan nähdä tärkeimpänä ajurina maaseudun koneellistuminen. Kaupungin toiminallisuuden edellytyksenä on asuttaa ihmiset mahdollisimman lähelle toisiaan, jotta kaupan teko ja erilaisten palvelujen tarjoaminen on kannattavaa. Asumisen, kaupan ja palveluiden koordinointi puolestaan tuottaa hallinnollisia tehtäviä eli näin syntyi ensimmäiset tarpeet toimistopainotteisille toimialoille.

Jos viime vuosisadan alussa Helsingin keskusta oli vielä asumiseen painottuva, liiketoimintaan perustuva taajama niin tämän uuden vuosituhannen alussa oli jo kasvettu kaupungiksi ja elettiin toimitilojen kukoistusta. 2000-luvun alussa seudun työpaikoista 10 % sijaitsi Helsingin keskustassa mutta toimistotyöpaikoista lähes puolet. Tämä kertoo Helsingin keskustan seudullisesta merkityksestä. Tämä vuosituhat on pohdittu toimistotyön tulevaisuutta, tiivistetty toimitiloja ja siirretty niitä myös halvempiin sijainteihin, pois kaupunkikeskustoista. Näiden muutosten myötä voidaan pohtia jääkö väestönkehityksen mukainen työpaikkojen määrällinen kasvu tapahtumatta keskustoissa. Paitsi hei korona, jee! Kun keskusta-asujat jäävätkin tekemään töitä kotiin toimistolle pendelöinnin sijaan, muuttuu koti toimistoksi eli toimitilaa alkaa löytyä keskusta-asumiseen varatuista kemmeistä.

En olisi huolissani keskustan toimitilojen muuttamisesta asumiseen. Koronapandemian myötäinen hybridityöskentely tarjoaa keskustassa asuville toimistotyöntekijöille mahdollisuuden kotityön etuihin elävän kaupungin keskellä. Aamukahvit alakerran kahvilasta ja lounastreffit missä vaan kannustaa virkistäytymään kesken työpäivän lisäten spontaaneja pistäytymisiä keskustan muihin palveluihin ja näin ollen elävöittämään keskustaa.

Muuntojoustavuus toiminnallisen sekoittuneisuuden varmistajana

Kestävän kaupungin resilienssin keskiössä on rakennusten muuntojoustavuus ja Helsingin kantakaupungin vanhat talot on kuin tehty tähän (tähän pitää palata!). Kodin ja työn rajoja olisi tärkeä pohtia mm. työtehokkuuden ja työssä jaksamisen varmistamiseksi. Hybridityössä töitä ei tehdä vain toimistolla tai kotona. Työntekemisen tärkeiksi paikoiksi nousevat myös mm. kahvilat, kirjastot ja kaverin sohvat. Jo muutaman vuoden olemme harrastaneet myös virallisia co-working-tiloja. Kaikki nämä vaihtoehtoiset työnteon sijainnit elävöittävät osaltaan keskustaa, varmistaessaan siirtymisiä työn lomassa. Samalla ne tukevat työnteon virettä, sillä happihypyt ja väliaskeleet avaavat ajatuksia ja varmistavat fyysistä hyvinvointia.

Tätä kaikkea olemme avanneet toimenpiteiksi Kivistön keskustan kaavarungon kestävän manifestin kolmannen periaatteen alla. Siitä lienee pakko kirjoittaa seuraavaksi, jotta toivo säilyy! Nostanpas tähän teaseriksi jonkun otteen manifestista:

Loppunostona tulevaisuus

Lopuksi on pakko mainita Ytimessä-opiskelijakilpailu. Helsingin kaupunki, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Helsingin seudun kauppakammari julkaisivat juuri syksyn aikana järjestettävän kilpailun Helsingin ydinkeskustan elinvoiman vahvistamiseksi. Kilpailulla tavoitellaan innostavia, Helsingin strategisia tavoitteita tukevia ehdotuksia ydinkeskustan kehittämiseksi:

Kannustamme kilpailijoita katsomaan ydinkeskustaa avarakatseisesti ja esittämään luovia ideoita sen keskeisten haasteiden ratkomiseksi. Toivomme kilpailijoilta rohkeaa otetta ja tahtoa dialogin synnyttämiseen.

Tuskin maltan odottaa millaisen roolin keskusta saa opiskelijoiden kilpailutöissä. Uskon, että tulevaisuuden työläiset tuovat tuoreita tuulia, uusia näkemyksiä ja selkeitä kehittämissuuntia keskustan elinvoiman varmistamiseksi! Ennen sitä kannustan meitä kaikkia nauttimaan näistä tämän päivän keskustaa elävöittävistä iloista: kahviloista, ravintoloista, kulttuuririennoista, joita toiminnallisesti sekoittunut, kestävä kaupunki tarjoaa. Nämä ovat niitä toiminnallista sekoittuneisuutta tukevia tekijöitä, jotka Jane Jacobsin kestävän kaupunkisuunnittelun periaatteiden mukaisesti mahdollistavat monipuolisempaa, kiinnostavampaa ja elävämpää kaupunkia, tukien yhteisöllisyyttä ja sosiaalista vuorovaikutusta.