Jos tämän syksyn aikana olemmekin ponnahtaneet maailmankartalle Definen tiimoilta ja robotiikan pääkaupunkius on melkein jäänyt kakkoseksi niin nyt kannattaa pitää huivista kii Tatjana! Täältä tulee lasikaupunki Riihimäki!
Lasia on puhallettu Riksussa yhtäjaksoisesti vuodesta 1910 eli yli sata vuotta. Riihimäen Lasi toimi 1910-1990 ja oli aikanaan Pohjoismaiden suurin lasitehdas työllistäen yli tuhat ihmistä. Riksussa valmistettiin arjen käyttölasia ja uniikkia taidelasia, mikä näkyy jokaisessa suomalaisessa kodissa. Juon juuri Nanny Stillin Kehrästä vettä ja ihailen Tamara Aladinin Vuokossa kuihtuvia kukkia. Ts. Lasi on arkinen ja ajaton eli aina ajankohtainen! Tänä päivänä suomalainen lasi rokkaa maailmalla ennen kuulumattomilla tavalla. Lasin käsittämätön monimuotoisuus on ihan kreisikiehtovaa ja yllätyksellistä.

Koska lasi on osa Riihimäen historiaa ja identiteettiä – haluamme nostaa sen myös osaksi tulevaisuuttamme! Haluamme lasin näkyväksi kaupunkikuvaan ja varmistaa, että edellytykset lasin puhallukselle säilyvät jatkossakin. Tällä hetkellä kaupungista löytyy kaksi lasihyttiä: Osuuskunta Lasismi ja Lasistudio Mafka & Alakoski, jotka ylläpitävät suupuhalletun lasin perinnettä ja valmistavat taide- ja käyttölasia. Kannattaa piipahtaa lasistudioille ihmettelemään ja ihastelemaan lasinpuhaltajaa työssään tai osallistua työpajoihin, joissa osallistujat pääsevät itse suunnittelemaan ja puhaltamaan lasia.
Suomen lasimuseo lasikaupungin ajurina
Keskeinen lasikaupunkiteeman edistäjä kaupungissamme on ansiokkaasti Suomen lasimuseo. Lasimuseo on valtakunnallinen vastuumuseo ja se koordinoi lasialan yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti. Merkittävä etappi lasialan edistämisessä oli vuonna 2023, kun käsityönä tehdyn lasin tietotaito hyväksyttiin Unsecon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Suomen lasimuseo on vierailluin nähtävyys kaupungissamme ja ohittamaton vierailukohde muotoilun ja designin ystäville. Lasimuseo on toiminut vuodesta 1981 Vanhan Lasitehtaan läheisyydessä tehdasrakennuksessa, jonka käyttötarkoituksen muutoksen ja sisustuksen suunnitteli Tapio Wirkkala. Museosta löytyy laaja peruskokoelma, joka kattaa lasinvalmistuksen historian ja tuo esille tunnettujen suomalaisten suunnittelijoiden ja muotoilijoiden esineitä. Perusnäyttelyä täydentävät vaihtuvat näyttelyt, joissa esitellään kansainvälisiä ja kotimaisia lasitaiteen ja muotoilun huippuja eri puolilta maailmaa. Lasimuseossa järjestetään vuosittain paljon erilaisia tapahtumia, joista tärkeiksi kohokohdiksi on muodostunut tammikuussa ja kesäkuussa järjestettävä Lasipäivä. Tammikuu kannattaa pistää jo allakkaan tätä silmällä pitäen! Suomen lasimuseo kuuluu maailman arvostetuimpiin lasimuseoihin New Yorkissa sijaitsevan Corning Museum of Glassin sekä Lontoossa sijaitsevan Victoria and Albert Museumin lisäksi.
aina yhtä ajankohtainen ja nyt just tulikuumaa kamaa
Viimeisimpänä sulkana hattuun on syytä mainita lasimuseon toissa viikollavastaanottama Suomi-palkinto. Suomi-palkinto on opetus- ja kulttuuriministeriön vuodesta 1993 vuosittain jakama kulttuuripalkinto. Suomi-palkinto voidaan myöntää tunnustuksena joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta yksittäiselle taiteilijalle, työryhmälle, yhteisölle, yritykselle tai kulttuuritapahtumalle.

Suomen lasimuseo palkittiin 20. marraskuuta ansiokkaasta työstään kulttuurin Suomi-palkinnot -juhlassa Tampereella, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi tämän vuoden Suomi-palkinnot kaikkiaan kahdeksalle taiteilijalle. Suomen lasimuseo palkittiin ainoana yhteisönä Suomi-palkinto -kunniakirjalla. Perusteina palkinnolle Opetus- ja kulttuuriministeriö nosti esiin Suomen lasimuseon keskeisen roolin käsityönä valmistettuun lasiin liittyvän tietotaidon nimeämisessä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuoden 2023 lopulla.
Nyt jos joskus onkin oikea hetki lähteä vahvistamaan kulttuurikaupunkiprofiiliamme entisestään. Haluamme hyödyntää kansainvälisessä profiloitumisessamme suomalaisen lasimuotoilun arvostusta sekä Suomen lasimuseon kansainvälisiä yhteyksiä uudella kansainvälisellä lasialan tapahtumalla: Finnish Glass Biennale, jota pilotoimme ensi kesäkuussa. Biennalen tuottajakumppaniksi olemme saaneet Helsinki Design Weekin ja Fiskars Village Art & Design Biennalen perustajan ja tuottajan Luovi Productions. Finnish Glass Biennalen ohjelmisto on suunnitteilla ja tavoitteena on tarjota ohjelmaa niin alan asiantuntijoille kuin laajalle yleisölle: ammattilaisseminaari, asiantuntijavierailuja, näyttelyitä Riihimäellä sekä satelliittitapahtumia Iittalassa ja Nuutajärvellä.
Haluamme tehdä lasikaupunkiteeman näkyväksi myös kaupunkikuvassa. Kaupungin kulttuuriviitoitus on valmisteilla ensi kesäksi. Lisäksi suunnittelemme muutamien katujen uudelleen nimeämistä lasiperinnettä kunnioittaen. Ja kuka tietää mitä vielä keksimme! Kannattaa pysyä kuulolla!