Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Kaupunkisuunnittelulla tähtäämme tulevaisuuteen eli luomme edellytyksiä tulevaisuuksille. Lapset ja nuoret ovat keskeisiä kokemusasiantuntijoita kaupunkisuunnittelussa ja siksi toimialamme on aktiivisesti mukana edistämässä lasten osallisuutta kaupungin toiminnassa. Vietimme Vantaan kaupungin vuosittaista Vaikuttajapäivää keskiviikkona! Vaikuttajapäivä on osa Vantaan kaupungin lasten ja nuorten vaikuttamisen prosessia. Prosessi alkaa kaikki koululaiset tavoittavalla ennakkotehtävällä, jossa käsitellään vuoden […]
Oi tätä maailman kauneutta: talviunesta heräävää luontoa ja ihmettä, että olemme elossa itse kukanenkin, Tellus ja maailmankaikkeus kaikkinensa! Talven yksi elossa pitäjä on itselleni ehdottomasti ollut Katrineberg, sen historia ja lupaus tulevaisuudesta. Olemme kuluneen vuoden valmistelleet Katrinebergin alueelle kehityskuvaa, joka on pitkän aikavälin, noin 10–15 vuoden päähän tähtäävä suunnitelma, jossa kuvaamme arvokkaaseen kulttuurimaisemaan sijoittuvan alueen […]
Haluaisin nostaa tänään kolme maljaa! Ensimmäinen nousee Kansainväliselle onnellisuuden päivälle, cin cin, toinen tietysti tälle meidän maailman onnellisimmalle maalle, meille onnellisille, jotka saamme jakaa tätä onnea! Ja kolmannen maljan haluan nostaa Onnelliselle kaupungille eli tälle blogille! Nooh … ehkä näiden kolmen merkittävyyttä ei kannata lähteä arvottelemaan, mutta onhan se nyt hienoa, että vaikka tätä kansainvälistä […]