Haluaisin nostaa tänään kolme maljaa! Ensimmäinen nousee Kansainväliselle onnellisuuden päivälle, cin cin, toinen tietysti tälle meidän maailman onnellisimmalle maalle, meille onnellisille, jotka saamme jakaa tätä onnea! Ja kolmannen maljan haluan nostaa Onnelliselle kaupungille eli tälle blogille!

Nooh … ehkä näiden kolmen merkittävyyttä ei kannata lähteä arvottelemaan, mutta onhan se nyt hienoa, että vaikka tätä kansainvälistä merkkipäivää ei vielä toistaiseksi meillä virallisena liputuspäivänä juhlistetakaan, niin sentään YK on tämän myös meidän juhlapäivästöön saanut lanseerattua. Ja se nyt vasta hieno uutinen on, että olemme tosiaan Maailman onnellisuusraportin 2023 mukaan kuudetta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa (World Happiness Report 2023)! Ja enhän toki voi vähätellä blogini vuosipäivän merkittävyyttä … cin cin siis sillekin, että vuosi tämän päiväkirjan kirjaamisessa on tullut täyteen pari päivää sitten.

Aloitin blogini viime vuonna Maailman onnellisuusraportin 2022 julkaisupäivänä. Raportti toi esiin ympäristötekijöiden merkittävän vaikuttavuuden onnellisuuden kokemukseemme. Kysyin avauskirjoituksessani: mitkä ympäristötekijöistä ovat vaikuttavimpia ja miten voimme niitä edistää? Olen tässä vuoden mittaan sivunnut näitä kysymyksiä ja käsitellyt tekijöitä, joihin kaupunkisuunnittelulla voimme vaikuttaa. Jos en nyt ihan jokaisessa kirjoituksessani niin varmasti useammassa kuitenkin olen viitannut suuren idolini Jane Jacobsin neljään kaupunkisuunnittelun periaatteeseen, jotka hän esitteli kirjassaan ”The Death and Life of Great American Cities”. Nämä Jacobsin neljä periaatetta kokoavat hyvin niitä keinoja, joilla voimme vaikuttaa kaupunkilaisten onnellisuuteen. Onhan kaupunkisuunnittelulla merkittävä rooli fyysisessä ja sosiaalisessa ympäristössä, jossa asumme ja elämme. No mitä nämä Jacobsin neljä periaatetta ovatkaan?

• Ensimmäinen periaate on toiminnallisesti sekoittunut kaupunki, joka tuottaa monenlaisia käyttäjiä kaupunkiin eli asujia, työssäkäyjiä, harrastajia ja mitä näitä syitä nyt kaupungissa olemiseen ja/tai käymiseen itse kullakin onkin.
• Toinen periaate on tiuha katuverkosto, joka mahdollistaa satunnaisia kohtaamisia ja monia reittivaihtoehtoja eli elävää, kohtaamisten kaupunkia.
• Kolmas periaate on rakennusten monimuotoisuus, joka lisää kaupunkilaisten monimuotoisuutta. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi asumisen osalta, että vanhat talot mahdollistavat vaikkapa halvempia asuntoja eli opiskelijoita ja taiteilijoita kun taas uudet talot tuovat kaupunkiin yleensä työssä käyviä veronmaksajia.
• Neljäs periaate on keskittäminen, mikä on kaiken yllä olevan perusta eli edellytys niiden toteutumiselle, sillä tarvitaan riittävä kriittinen massa, riittävällä tiiveydellä, jotta edellä mainitut mahdollistuvat.

Jane Jacobsin kestävän kaupunkisuunnittelun periaatteet mahdollistavat monipuolisempaa, kiinnostavampaa ja elävämpää kaupunkia, joka tukee yhteisöllisyyttä ja sosiaalista vuorovaikutusta. Tällainen kaupunki voi edistää onnellisuuttamme, koska se tarjoaa meille yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen, se kannustaa meitä liikkumaan ja synnyttää niitä kaupunkielämän tuottamia hyötyjä, joiden vuoksi valitsemme elämän kaupungissa maaseudun sijaan.

Tämä jää nyt tällaiseksi pintaraapaisuksi Jacobsiin, koska kuka näitä raamattuja jaksaa lukea … palaan näihin periaatteisiin siksi erillisillä kirjoituksilla. Kunpa se opiskeluaikojen esseesarja aiheesta ei olisi jossain arkistojen kätköön kadonneella muistitikulla vaan pilvessä, josta se ei voi kadota! Taitaa olla kevätsiivouksen aika!